Kalmankantaja
Metsäuhri
1. Ruhtinas ruumiinpalvoja
Pohjattomain merten tuulet
ikuisen yön silmässä puhaltaa
kelohonkarannoilla on surevan tie
Tulimme kerran tähän maailmaan
lopun alkua todistamaan
ruhtinas ruumiinpalvoja
käsissään tähti ja tuonela
Kelohonkarannoilta kalmistoon
johtaa surevan tie
kalmiston kajoa voitokkaasti katson
Aikakauden loppu on luonamme
2. Kun täältä lähden
Kurimuksen silmä kuolon syvyydessä odottaa
käärmeen häntä hampaissaan vuotaa verta
takana siintää taivas musta kylmää huokuen
jäinen kuilu viiltää ruumista kerran viimeisen
Tähtien loiste minut nostaa
syleilyyn ylimaalliseen
Suon syvyyksistä kuuluu varoitus
pohjantuulen tuiverruksessa
riemu elon murenee
suon syvyyksiin mieleni matkaa
Tuhat kuolemaa on vielä edessäin
tämä hetki täynnä suurta vihaa
surulle suuremmalle myöhemmin sijaa
sukellan syvemmälle toiseen maailmaan
3. Taivaan tuho, maiden manaaja
Läpi ihmis-iän, varjoissa lymyillen
halki vuosisatain, iäti kuunnellen
väistyvä on aika ihmisen
paha palaa juurilleen
Kun koittaa hetki viimeinen
ja makaat maassa itkien
kun loppuu aika valkeuden
ja kohtaat vanhan pahuuden
Taivaan tuho, maiden manaaja
talventuoja, kalmankantaja
On soiva virsi viimeinen
kaikuva itku ihmisen
on meriin, maihin maatuva
kalman kehtoon kaatuva
Elon taival katkeaa
kun saapuu metsänkulkija
4. Metsäuhri
Tuskanhuudot hämärässä
kuolevien vaikerointi hiljainen
lohduttomat rukoukset tuomittujen
tuulessa löyhkä teurastettujen
Tulen kajo kasvoillaan
uhri tuomionsa kohtaa
teräs kylmä, säälimätön
lihaan kaivertaa merkin kuoleman
Maa verenpunainen lihan ottaa omakseen
nielee ruumiit alle puiden juurien
raadot päällä kivien, tuhkaksi maatuen
nahat kuolleiden peittona sammalten
Uhri yölle
metsäuhri
uhri vihalle
metsäuhri
5. Veri josta routa kasvaa
Minä olen veri joka maan värjää
minä olen kivinen ja kylmä tie
minä olen kaikki taivaan tulet
minä olen veri josta routa kasvaa
Tuulista temmatut ovat nimeni
kylmistä vesistä virteni veistetty
routamaasta on siinnyt sieluni
revontulista on ruumiini revitty
Minä olen lumi joka polkusi peittää
minä olen viima joka luitasi jäytää
minä olen pimeydessä ulvova tuuli
minä olen lumi joka ruumiisi hautaa
Maailman ääristä kaikuu lauluni
mustaan syvyyteen ulottuu vihani
myrskytuulissa tunnet voimani
yön pimeydessä kalmankaipuuni
6. Mädän ihmisyyden raunioilla
Elämä pakenee raajoista
valo katoaa katseesta
runneltu sielu vihdoin
jättää ruumiin rikotun
mätä veri myrkyttää
raadon metsään jätetyn
Kun kaikki toivo katoaa
kuolema vallan ottaa
viimeinen henkäys häviää
äänettömänä pimeään
Liha vihasta repeää
järki jättää mielen
hulluus kehon saastuttaa
demoni vapautuu kahleistaan
viha tappaa ihmisyyden
epätoivo kasvot vääristää
Lyrics in plain text format