Kalmankantaja
      Ikuinen taival


1. 	Pyhiinvaellus

Väsynyt pyhiinvaeltaja matkalla viimeisellä
Loputon polku kuuraan katoaa
Läpi vuosisatojen on kulkija tietä etsinyt
Milloin koittaa matkan pää
Halki loputtoman pimeyden
Käy taival uskonsa kadottaneen
Vailla toivoa pelastuksesta
Unohdettna määränpäätä etsien
Matka kohti väistämätöntä kadotusta
Tuhat vuotta tiellä tuskien
Mukanaan vain muistot menneen ajan
Seuranaan haamut harhaan astuneiden
Joka ikinen yö päänsä laskee varjoihin
Ikuisesti unien helvetissä palaa
Joka ikinen yö vailla valonpilkahdusta
Ikuisesti jatkaa taivaltaan
Joka ikinen yö demoniensa riivaamana
Epätoivonsa vihaan hukuttaa
Joka ikinen yö kohti hyistä hantaa johtaa
Pyhiinvaeltajan taival toivoton
Kuun valoon kulkijan askel katoaa
Kuten katosi usko pelastuksesta
Tuulen itkuun hukkun rukouksensa
On jumala hylännyt palvelijansa
Kidutettuna käskyillä väärän vapahtajan
Vaeltaja ryömii kohti loppuaan
Harhaoppisen viimeinan taisto aikaa vastaan


2. 	Unien mustat urut

Hiljaa kuin varjo takanani hiivit
Aamunkoittoon kätket katseesi
Sinä olet viikate joka siipeni leikkaa
Minä olen hurmeista kauraa jonka katseesi niittää
Pelon tiellä kuljen ja se pelko on yksi: elämä
Sinä olet se kylmä perkele joka sydäntäni jäätää
Kaikki on valkoista, vain vereni sitä värjää
Musta varjosi minut pimeään jättää
Talvituulilla suruvirttä soitat
Sinä olet halla joka minut kuihduttaa
Sinä olet tuki joka taivaan polttaa
Minä olen se jumala joka sinut loi
Kuolevaisten kauhuissa, painajaisissa olet kanssani
Kun soivat unien mustat urut
Ja tuovat mukanaan kaikki menneet surut
Kaikki onnelliset loput sirpaleina jalkojeni juuressa
Kaikki katoaa tyhjyyteen
Lopussa olet vain sinä, vapauttava kuolema
En tahdo enempää nähdä, vaan kaiken unohtaa
Kaikki muistot hyvyydestä sinä poltat vihassa
Kaikki katoaa yön mustaan syleilyyn
Unen korpimailla, tuhannessa tuulessa
Sinä kannat minua kohti lopun aikaa
Routaisesta maasta tuhon pimeyteen
Satää tulta maahan joka jalkojeni alla kuihtuu
Veden muuttua vereksi joka ruumiistani pakenee
Sinä olet se joka kaiken tuhoaa


3. 	Korpin siivin

Yön synkkään syliin lasken sieluni
Pimeän huntuun kätken ruumiin kuolevaisen
Hyinen veri varjot maalaa mustemmaksi
Raato maaksi puiden alle halajaa
Halla-yöhön katoaa henkäys viimeinen
Tähtien ikuinen katse toimitusta todistaa
En tänne koskaan tahtonut jäädä
Palasin vain uudestaan kuollakseni
Korpin siivin täältä lähden
Olen vain muisto puiden varjoissa
En elämältä mitään saanut
Vain kuolemasta löytyy täyttymys
Korpin siivin täältä lähden
Olen vain tuhkaa syystuulessa
Hämärän huomaan luotan hetkeni viimeisen
Kuun valossa kalmankantajani kohtaan
Iki-yössä makaan kunnes kasvan horsmaa
Mustin siivin sieluni maan päältä pakenee
Kylmän mullan syleilyyn valo katoaa
Varjojen saattue tuhkaksi muuttuneen yllä tanssii


4. 	Hauta vailla ristiä

Ei näitä luita enää pakkanen kalva
Leposija viimeinen, hanta vailla ristiä
Ikuisesti vangittuna epäpyhään maahan
Mausoleumini metsän alla piilossa
Puiden juurissa arkkuni lahoaa
Hautakammiooni ikiajoiksi sidottuna
Vaikka liha on luistani irronnut
Eivätkä silmäni enää näe valoa
Ei kirottu sieluni rauhaa saa
Vangittuna metsän mustaan poveen
Kuuleeko kukaan huutoni syvyyksistä
Olenko vain kaiku tyhjyydessä
Onko nimetön hautani unohdettu
Mätäneekö ruumiini vailla kaipaajaa
Onko tämä se helvetti josta kerrotaan
Onko sieluni tuomittu kadotukseen
Olenko vain kaiku tyhjyydessä
Eikö loppua koskaan tulekaan
Läpi vuosisatojen olen vaeltanut
Vain jäädäkseni unholaan
Tuhat vuotta myöhemmin tässä makaan
Sokea sieluni entisen elämän tuhkassa
Puiden juurissa arkkuni lahoaa
Hautakammiooni ikiajoiksi kahlehdittuna
Kun ruumiini on enää pelkkää tuhkaa
Ja ääneni vain kaiku menneisyydestä
Loputon tuska vielä sieluani kalvaa
Tämä painajainen ei lopu koskaan
Muistaako kukaan mistä tulin
Oliko elämä pelkkää silmänlumetta
Muistaako kukaan tätä hautaa
Olenko vain kaiku tyhjyydessä