Kalmankantaja Musta lampi 1. Hiljaisessa syvänteessä Öinen usvahuntu vetten päälle laskee mustiin vesiin sekoittuu yksinäisen kuun valo pimeydessä sulaa lampeen syvään, kylmään Ei täällä tuulet puhalla ei laula kuikka ulapalla hiljaisessa syvänteessä kuolemalla koti on mustaan lampeen... Hyinen ranta luokseen kutsuu tahtoo syleilyynsä hukuttaa varjot väsyneelle kuiskailee kutsuu kehtoon kalmaiseen Kuolleen veden heijastus kuun valossa kaiken toivon nielaisee kasvot toivottomat tyyneen kuvastuu askel johtaa tuntemattomaan Syvyyksissä hauta pohjaton leposija muiston unohdetun metsän ääri ylle kurkottaa kadonnutta rantaa kehystää Rantakiviin nimi kaiverrettu Sen aika huuhtoo unholaan yksinäisen matkan pää seuranaan vain kylmä kuu 2. Menetyksen laulu Öisen taivaan kuningatar musta joutsen suruvirren laulaa taivaan itku metsän täyttää rikkoo synkän hiljaisuuden Syvyydestä kutsu kaikuu käy täältä portti tuonelaan musta vesi eloton väsynyttä ruumista hyväilee Varjot tanssii yllä unohdetun saattaa sielun kadotukseen Laulu menetyksen, laulu kuoleman kadotukseen eksyneen tuomitsee hautapaikka kuusimetsän kehystämä leposija lohduton ei täällä tuulet puhalla ei laula kuikka ulapalla mustan lammen syvänteessä on koti kalmankantajan Elämässä petetty, kuolemaan johdatettu polun päässä portti viimeinen leposija alla taivaan mustan, kuun mustaan lampeen käyn ikuisesti nukkumaan