Verjnuarmu Verta, Voemoo Ja Viitakkeita (demo) 1. Haovvan takkoo Kävelen pitkin synkkee polokuva kylymänä syksyn yönä Hiekka rahisoo kenkien alla, en ou viikkoon mittää syönä Hautuumua eessä siintää ja lepakot sen yllä liitää Pumppu hakkoo kahtasattoo, vieläköhä ruumiita riittää Haovvan takkoo – kuuluu iänijä houkuttelevia,on pakko männä kaevamaan Haovvan takkoo – ruumiit minulle huutelloo,on piästävä ihmislihhoo maestamaan Hautuumua usvassa leppee, on joku sen tehnä isolle mäelle Nyt alakaa jo mielj´seota, pitäsköhän männä kottiin käjelle Ei ou ilimassa mittään iänijä, vuan nyt rautaportti kolahtaa Voe vittu alako pelottaa ja paska housuun kohta valahtaa Tekköö mielj´immeisen lihhoo ja etin sopivan haovvan Ei ou mittää millä kaevoo, vuan onneks löysin sorkkarauvvan 2. Verjmies ja liskotyttö Kun peittyy Kuopijon taevas mustaan piliveen Sua Verj´mies nuamalleen tappajan ilimeen Kun loppuu veen tulo joka ikinen kerta Alakaa kala sen käjessä rykiä verta Ja näen alakaa kuolonretki hirvee Männöövät halliin ja pöllivät kirveen Verjmies kirves käjessä ympärillesä kahtoo Ja kaekki jotka vastaan tulloo se hetj´ lahtoo Myös toesessa piässä hallia kää muutos kaahee Kun Liskotytön punaset silimät aakee Jo murtu Liskotytön alla kivinen jalusta Se hyppäs alas ja tarttu Verjmiehen kalusta 3. Viitakemies "Mustassa mullassa matojen kanssa elävältä mätäne ...vittu, eekö lie lähettäne” Viitakemies hirmunen ruahoo vanahoo ukkoo Ruahoo tuon raakan helevettiin, olj´syönä myrkkykukkoo Viitan helema lepattaa, kun tuo synkkyys raskaasti astuu Liippa kirkuu ja viitake heiluu, kaikkialla elämä lakastuu Astu synkkä mies sissään,valtas hilijasen pirtin "Löen miekan talonpoijan issään,suoliisa sen hirtin Äetin vanahan,vaemon ja lapset kaevoon heitin Talonpoejan ihtesä tervapaassa keitin" Viitakemies – kun kuoleman messias punnoo nuoroo Viitakemies – alakaa elämän viiva näyttää suoroo Viitakemies – kuuntele kuolemanenkelten kuoroo Viitakemies – jonossa kuolevat sielut oottaa vuoroo Ajomies hilijanen ohjoo mustia ruumisvaunuja Kalamojen piällä peittona vuan verisiä ruanuja Tuo huppupäenen paska väkijoukkoon ryntää Pirut riekkuu ja kirkuu, tuas leppä lentää 4. Ruttonalle Eli Savon synkissä metissä saeras ja irstas olio Olj´sen nimi Ruttonalle, kuppanen otus ja sillä olj´polio Myös ruttoo se ympärille levitti ja omia paeseita puhko Mädät olj´hampaat sen suussa ja elämä yhtä tuskoo Ruttonalle – pitkin mehtiä vaelteli ja turkki paskassa eleli Ruttonalle – joetaen tauteja omisti ja haesj´ sen henki kovasti Ruttonalle pitkin mehtiä hyppi ja paskalla pusikoessa kykki Olj´ pervo tuon otuksen mielj´ ja ussein paskanen sen kielj´ Kaekki mualiman tauvit omisti, se niillä ihteesä somisti Ja kasvo sen vehkeessä sienj´,vaekka se oljkin vitun pienj´ Vuan kerran yhtenä päevänä tulj´ nallen elolle loppu Kun paese kasvo sen piähän, ni tulj´ sille kova hoppu Se paeseen kynsilläsä puhko, vuan samalla sen piä räjähti Ja siihen loppu elo nallen ja koko homma hetj´ kärähti